torstai 20. helmikuuta 2014

Tiedetoimittajat ja politiikka

Keskustapuoluetta edustava sotahistorioitsija Jussi Jalonen on blogillaan hätääntynyt siitä, että tiedetoimittajat kommentoivat myös poliittisia kysymyksiä.

"Suomalaiset tiedetoimittajat ovat toisinaan intoutuneet esittämään toimenkuvansa varjolla myös poliittisia puheenvuoroja. Yleensä tämä on ollut haitaksi heidän uralleen."

Jalonen viittaa minuun ja kollegaani Jani Kaaroon. En tiedä, onko Kaarolla poliittista kotia, minulla ei ole. Minä olen toki osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun usein kokoomukseen yhdistetyssä Liberassa lähes 15 vuoden tauon jälkeen, mutta siihen Jalonen ei jostain syystä viittaa.

Voin kuvitella, että ideologisesti motivoituneet ihmiset haluaisivat mielellään nähdä, että minulle olisi toimittajan työssäni ollut haittaa siitä, että olen ollut tutkimusnäytön puolella kaikkia ideologisia maailmankuvia vastaan. Näiden ihmisten pettymykseksi todettakoon, että eipä ole toistaiseksi ollut. Toivottavasti kenellekään kollegalleni ei ole seurannut ongelmia sen enempää sananvapauden käytöstä journalistina kuin kansalaisena, vaikka keskustapuoluetta edustava sotahistorioitsija niin toivoisikin.

Vastasin Jaloselle hänen blogillaan seuraavaa (ei vielä julkaistu):

"Räsänen on kommentoinut Hamilon väestötieteellistä kirjoitusta, jossa hän ounastelee Euroopan islamilaisen väestön voimakasta kasvua ja visioi uusien muslimienemmistöisten valtioiden syntymistä Euroopan alueelle."

Räsäsellä on poliittinen agenda, mutta hän "ei ole törmännyt tiedemaailmassa ongelmiin poliittisten mielipiteidensä vuoksi".


”Antropologi David Graeber on sanonut, että yliopistomaailmassa on ihan sama, mikä poliittinen kanta on, niin kauan kuin se ei liity yliopiston toimintaan.”

Joten suotakoon se sitten myös vasemmistolaisille teoreettisille fyysikoille ja kepulaisille sotahistorioitsijoille. Itselläni on ollut poliittinen sidonnaisuus viimeksi 30.4.1999 (nuorsuomalaiset).

Mitä tulee kirjoitukseeni väestotieteen tutkimuskysymysten noususta uudestaan kiinnostaviksi (http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/skeptikon_paivakirja/vaestotieteen_paluu), väitin, ettei "tarvita mitään Eurabia-salaliittoa Euroopan islamilaistamiseksi". Tällaisia salaliittoteoria-olkiukkoja kun on liikkeitä. Esitin väitteeni tueksi tämän argumentin:

"Täysin luonnolliset prosessit voivat johtaa samaan: maahanmuutto islamilaisista maista, muuta väestöä korkeampi syntyvyys, oman uskonnon opettaminen omille lapsille ja erittäin kriittinen suhtautuminen uskonnosta luopumiseen riittävät. Ei-muslimien kääntyminen islamiin saattaa tuoda vielä prosenttiyksikön tai pari lisää."

Onko jollakin esittää argumenttia tätä itsestäänselvyyttä vastaan? Omalla blogillani ei ollut. Sen sijaan huomasin monen kommentaattorin olevan sitä mieltä, että meillä ei suomalaisina tai eurooppalaisina ole mitään oikeutusta estää tällaista muutosta. Siitä keskusteleminen tietysti menee jo politiikan puolelle, joten jätetäänpä se toiseen aikaan ja paikkaan.

"Samaan kategoriaan menee Hamilon uskontopoliittinen kirjoitus, jossa hän peräänkuuluttaa ateisteja suomaan tukensa eri uskonnoille — samalla toki kätevästi määritellen islaminuskon itse asiassa poliittiseksi ideologiaksi."

Tuo "samaan kategoriaan" viitannee siihen, että "tiede ja ideologia menevät kirjoittajalla sekaisin". 

En tiedä, mitä kirjoittaja Jalonen tarkoittaa tässä yhteydessä ideologialla. Minun ideologiani on naturalistinen maailmankatsomus ja liberaali demokratia, kuten varmaankin kirjoituksestani kävi ilmi (http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/skeptikon_paivakirja/uskonnoista_tieteesta_ja_demokratiasta). Uusateistisen ajattelutavan mukaan kaikki uskonnollisuus on näiden arvojen (ideologian, jos niin haluatte) vastaista. Argumentoin kognitiivisen uskontotieteen pohjalta, ettei asia ole näin suoraviivainen. Jotkut uskonnot ovat paremmin, jotkut huonommin yhteensopivia tieteen ja demokratian kanssa, ja on empiirinen kysymys, mitkä tällä mittarilla pärjäävät parhaiten. On vaikea ymmärtää, mikä tässä on niin vaikea ymmärtää.

"Hamilon kuuluisa rasismikirjoitus on omaa luokkaansa. Kuten olen kommenttiosastolla maininnut, niin hän aloittaa moittimalla tämän päivän laadullista tutkimusta jo lähtökohtiensa puolesta"

Lähtökohta tietysti on se, että laadullinen tutkimus ei voi vastata määrällisiin kysymyksiin. Julkisuudessa puhutaan kuitenkin koko ajan määrällisistä kysymyksistä. Onko rasismia nyt enemmän vai vähemmän kuin ennen? Onko Suomessa rasistisia asenteita / käyttäytymistä enemmän vai vähemmän kuin muissa maissa?

" — ja esittää sen jälkeen itse olettamuksia, joiden todentaminen on määrällisen tutkimuksen puitteissa mahdotonta. Miten voidaan tehdä kvantitatiivinen tutkimus, jossa määritetään maahanmuuttajan “töykeys, ärsyttävyys ja uhriutuvuus” sekä näitten ominaisuuksien mahdollinen rooli rasistisen käytöksen provosoijana?"

Se, että tutkija ei mahdollisesti kykene kontrolloimaan jotakin muuttujaa, ei ole minun vikani. Minä kommentoin väittämiä, joiden esittäjä ei kykene kontrolloimaan näitä muuttujia.

"Tuossa A-Talkin televisiolähetyksessä, kirjoituksissaan ja lehtihaastatteluissaan on Hamilo onnistunut myös tuomaan julki kiinnostavalla tavalla ristiriitaisen näkemyksen siitä, miten rasismi on universaali ilmiö ja kuuluu evoluutiopsykologian nojalla ihmisluontoon… mutta jostain kumman syystä, kuten hän tuossa rasismikirjoituksessaan toi julki, sitä ei hänen mielestään esiinny"

Ihmisluontoon kuuluu etnosentrismi, eli se, että useimmat ihmiset intuitiivisesti ovat taipuvaisia ajattelemaan, että oma porukka on arvokkaampi kuin muut.

Siitä ei välttämättä seuraa rasistinen yhteiskunta. On mahdollista sosiaalistaa jokainen sukupolvi uskomaan jokaisen yksilön yhdenvertaisiin oikeuksiin. Todennäköisemmin tämä haaste epäonnistuu kuin onnistuu - ihmiskunnan historian valossa olemme aika paskamainen laji. Mutta niiden harvojen määrällisten tutkimusten valossa, joita on käytettävissä, emme ole tässä asiassa Suomessa onnistuneet ainakaan huonommin kuin muissa länsimaissa.

Lopuksi muutama huomio toimeksiantajistani.

Olen kirjoittanut aloitettuani vapaana toimittajana 2010 Vihreään Lankaan muutaman jutun, jotka sopivat kyseisen lehden linjaan. Eduskuntavaaleissa 2011 parlamentaarisen lehdistötuen perusteena olevat voimasuhteet muuttuivat siten, että Vihreä Lanka joutui ns. kuseen. Sen sijaan Perussuomalainen-lehti sai lisää resursseja. Olen kirjoittanut muutaman ko. lehden linjaan sopivan jutun.

Olen tietysti iloinen siitä, että sotahistorioitsija ei katso tieteen ja ideologian sekoittamiseksi sitä, että kirjoitan Vihreään Lankaan. Tieteellisesti katsottuna hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen on perusteltua, sen sijaan rikkidirektiivin tieteelliset perusteet Itämeren alueella olivat huonot.

En ole omista periaatteistani joutunut tinkimään sen enempää kirjoittaessani ilmastodenialismin hulluudesta Vihreässä Langassa kuin kirjoittaessani rikkidirektiivin hulludesta Perussuomalainen-lehdessä. Mutta en voisi kuvitellakaan, että olisin myynyt nämä juttuideat ristikkäin, ilmastodenialismia kritisoivan Perussuomalaiseen, rikkidirektiiviä kritisoivan Vihreään Lankaan.

Sitten vielä ihan pikkaisen terminologista tarkennusta. Sen jutun lajityyppi, jonka kirjoitin Perussuomalainen-lehteen itähelsinkiläisistä maahanmuuttajalähiöistä, ei ole "tutkiva journalismi". Se on reportaasi, reppari (http://yle.fi/vintti/yle.fi/mediakompassi/mediakompassi/7-luokkalaiset/mediataju/kuvien_tulkinta/reportaasi.htm). Jos jutustani ei välittynyt se kokemus, että nämä itähelsinkiläiset lähiöt olivat minunkin mielestä vielä varsin kaukana esimerkiksi Tukholman Rinkebyn tai Malmön Rosengårdin maahanmuuttajalähiöistä, olen toki epäonnistunut. En kylläkään tiedä, miten olisin voinut paremmin onnistua, kun sekä omin että paikallisasiantuntijan (esseisti Timo Hännikäinen) sanoin juttu alleviivasi sitä, että itähelsinkiläisten lähiöiden lapsettomien aikuisten näkökulmasta alueen suurin riesa on edelleen alkoholiongelmainen kantaväestö, ja maahanmuuttoon liityvät kulttuurikonfliktit liittyvät lähinnä lapsiperheiden elämään - varsinkin niiden, joiden lapset ovat kouluiässä.

Ja vielä kollegastani Jani Kaarosta. Hän on toki yhteiskuntafilosofisilta mieltymyksiltään vasemmistolainen - siinä jos minä olen klassinen liberaali - mutta johonkin keskimääräiseen Hesarin toimittajaan verrattuna Kaaro ei ole mitenkään enempää vasemmalla kuin oikealla. Keskimääräisestä suomalaisesta toimittajasta Kaaron erottaa se, että hänen jutuissaan lähdekritiikki on tyypillisesti kunnossa ja faktat pitävät paikkansa (vaikka joskus voisinkin olla asenteesta eri mieltä). Tuosta uusimmasta jutusta en osaa sanoa, koska en ole sitä lehteen tuottanut - niistä, jotka olen Kaarolta vuosia sitten Hesariin ostanut, olen toki vastuussa.